Scroll Top
Unikkotie 13, 01300 Vantaa

Yt-neuvottelut: Koronaviruksen vaikutukset työsuhteeseen

Koronaepidemia on ravistellut maailmaa jo muutaman kuukauden tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa. Tilanne vaatii kaikilta sopeutumista. Useiden ihmisten työpaikat ovat uhattuina, koska epidemialla on väistämättä vaikutuksia yritysten liiketoimintaan. Niin pienet kuin isotkin yritykset kamppailevat ja yrittävät keksiä selviytymiskeinoja. Säästöjä on saatava aikaan, jotta liiketoiminnan jatkuvuus voidaan turvata.

Säästöjä haetaan lomauttamalla ja irtisanomalla työntekijöitä. Vaikka tilanne on haastava yrityksille, tulee lomautuksissa ja irtisanomisissa noudattaa kuitenkin asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Tällöin aloitetaan yhteistoimintamenettelyt. Yhteistoimintamenettelyn tulee perustua riittäviin tietoihin yrityksen (esim. taloudellisesta) tilasta ja työnantajan suunnitelmista. Menettelyn tavoitteena on muun muassa edistää työnantajan ja henkilöstön välistä vuorovaikutusta, kehittää yhteisymmärryksessä yrityksen toimintaa sekä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksessä tehtäviin päätöksiin, jotka koskevat heidän työtään, työolojaan ja asemaansa.

Työntekijä kokee tyypillisesti, että kutsussa yhteistoimintamenettelyyn on negatiivinen vivahde. YT-menettelyt voivat johtaa lomautuksiin, töiden uudelleenjärjestelyihin tai jopa irtisanomisiin. Myös mahdolliset muutokset työoloissa tai esimiessuhteissa voivat jännittää työhönsä rutinoitunutta työntekijää. YT-lain tarkoitus ei kuitenkaan ole alunperin ollut työntekijöiden olojen heikentäminen tai lomauttaminen. Tarkoituksena on aidosti osallistaa ja kuulla työntekijöitä liittyen yrityksessä tehtäviin muutoksiin ja  päätöksentekoon. Samalla annetaan mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmiin ja esityksiin.

Jos yhteistoimintamenettelyt ovat johtamassa henkilöstövaikutuksiin, kuten lomautuksiin tai irtisanomisiin, valtaa epävarmuus helposti mielen. Yrityksillä on oltava oikeat ja toteennäytettävät perusteet työntekijöiden lomauttamiseksi ja irtisanomiseksi. Toimenpiteiden tulee olla myös oikeassa suhteessa todellisuuteen, joten muutaman henkilön lomauttaminen tai irtisaomisen tulee olla viimesijainen keino. Muutaman henkilön lomautukselta voidaan välttyä, jos esimerkiksi näitä muutamaa henkilööä suurempi työntekijäryhmä on esimerkiksi valmis laskemaan palkkaansa määräajaksi tai tekemään lomautuksen tuomaa säästöä ottamalla lyhyen lomautuksen vastaan vapaaehtoisesti.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät missään nimessä saa olla työnantajan yksipuolista sanelua. Neuvottelut tulee käydä yhteisymmärryksessä ja myös ratkaisujen tulisi syntyä yhteisymmärryksessä. Pelkästään se, että liikevaihto on parin kuukauden aikana niiannut, ei välttämättä ole perusteena riittävä näiden äärimmäisten keinojen toimeenpanemiseksi, jos yrityksellä on muutoin vakavarainen tilanne.

Lakimuija näkee melko paljon epidemian mukanaan tuomia riskejä, jotka toteutuvat väärinkäytöksinä työntekijöitä kohtaan. Tällainen poikkeuksellinen tilanne voi olla ”oiva” mahdollisuus päästä eroon esimerkiksi hankalasta työntekijästä, joka tekee kyllä työnsä, mutta pitää huolta oikeuksistaan. Henkilö, joka ei lakeihin ole juurikaan perehtynyt ei välttämättä edes tiedä, mitkä kaikki lait sisältävät säännöksiä irtisanomiseen liittyen. Pykäläviidakko on epäselvä ja selkeiden vastausten saaminen haastavaa. Siksi suosittelenkin ottamaan yhteyttä lakimieheen, jos epäilet vähääkään, että irtisanomisen todelliset perusteet on naamioitu esimerkiksi korona-epidemian jalkoihin.

Tärkein neuvo, jonka lakimuija voi antaa sinulle yhteistoimintaneuvotteluihin: älä suostu mihinkään sopimukseen (kirjallisesti, suullisesti saati sähköpostilla), joka voi vaikuttaa palkanmaksuusi tai työsopimukseesi. Jos tunnet olosi epävarmaksi, käytä kirjallisesti vaatimasi esitys ensin juristilla ja kysy neuvoa. Yhteistoimintaneuvotteluvelvoitetta on esimerkiksi yritetty ”nopeuttaa” (lue: välttää) tekemällä työntekijän kanssa sopimus vapaaehtoisesta lomauttamisesta, joka ei välttämättä olekaan niin vapaaehtoinen. Yhteistoimintaneuvotteluita on käynnistetty myös yhden ihmisen irtisanomisen  tai toisiin tehtäviin siirtämisen vuoksi, jolloin menettelyn varsinainen tarkoitus on yritetty peittää.

Privacy Preferences
Käytämme tällä sivustolla (lexmoor.fi) evästeitä tarjotaksemme sivuvierailijoille parhaan mahdollisen käyttökokemuksen, kehittääksemme sivustoa ja kohdentaaksemme paremmin mainontaamme.